sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Häälahjapeitto nro 2

Minun juhannukseni kului tämän projektin parissa. Teen siskolleni häälahjaksi päiväpeiton, johon alkuperäisten laskujeni mukaan tulee 289 virkattua kuusikulmiota. No, perjantaina sain kuutiot valmiiki ja levitin ne lattialle: laskuni eivät pitäneetkään paikkaansa! Kuutioita puuttui 26 kpl ja näytti siltä, että kahdelle sivulle pitäisi tehdä puolikkaita kuusikulmioita (18 kpl), jotta reuna ei jäisi liian epätasaiseksi.

Eipä auta muu kuin jatkaa virkkaamista, mutta sitten tietenkin loppui punainen pääväri. Eli kauppareissua odotellessa harjoittelen puolikkaitten kuusikulmioiden tekoa.

Jatkoa seuraa :)