sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Solmittu lelu

Eihän koirainnostus jäänyt vain petiin, vaan olihan sitä kuukkeloitava leluohjeita. Ihastuin Kädenjälkiä-blogin Evan matonkudevetoleluun.

Vetolelu pienelle koiralle (ohje)
10 kpl noin puolen metrin pätkää trikookudetta
ohjeesta poiketen tein joka nyörin päähän vielä yhden tavallisen solmun

Paksummat nyörit saa vaikka tekemällä lelun kaksinkertaisesta kuteesta. Tällainen sormenpaksuinen nyöri menee mukavasti pienen pennun suuhun. Munkinnyöri on yllättävän yksinkertainen tehdä, mutten ollut törmännyt siihen aiemmin. Netti on ohjeita pullollaan!

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Virkattua koiranpennulle

Pikkusiskoni sai tänään pikkuisen valkoisen koiranpennun. Olihan pennulle pakko saada tehdä jotain itse, ja kun varastoistani löytyi viime vuoden mattoinnostuksen jälkeen luonnonvalkoista trikookudetta, niin valinta oli helppo: syntyi koiranpeti.
  
Koiranpennun kotipesä (oma malli)
värjäämätön trikookude, reilu kilo (?)
virkattu 8 koukulla kiinteillä silmukoilla
koko noin 45x35cm (arvio, peti lähti hakumatkalle mukaan)


Pennun uusi omistaja halusi petiin tuon korkeamman laidan. Tulee pesämäisempi vaikutus :) Soikean muodon sain tekemällä alkukierroksilla väliin muutamat pylväät ja puolipylväät. En tiedä kuinka se tehtäisiin "oikea-oppisesti", mutta lopputuloksesta tuli oikeanlainen!


 Omistaja itse ompeli petiin patjan.


Ja peti kelpasi kuulema pennulle oikein hyvin! Nyt ei kuitenkaan ole näyttää kuvaa kuin vain Kössi-koirastamme, joka osaa ottaa rennosti.

Pitsineuletakki nukelle

Pitkän tauon jälkeen käsillätekeminen on taas koukuttanut. Ensin syntyi nukelle pitsineuletakki.

Pitsineuletakki nukelle (oma malli)
Novita Nalle valkoisena
puikot 2,5
neulottu alhaalta ylös ilman saumoja, hihatkin pyörönä poimituin silmukoin
aloituksessa 72 silmukkaa

Samanlaisen takin tein jo ennen joulua kummitytölleni. Tämä takki tuli äidin hoitolasten leikkeihin. Mallinukke on napattu nukkumasta nukenvaunuista.


Olin eilen illalla ulkona (vanhempieni omakotitalon etupihalla) muotikuvaamassa tätä kaunista mallia, ihan kotiasussa, löysissä collagehousuissa ja hupparissa ja mutaiset kumpparit jalassa, kun pihatiellä aivan yllättäen asteli jonkinlainen kauppamies. 

"Olisiko teillä aikaa keskustella kodinturva-asioista?"  

"Öö, tota, minäpä en näistä asioista päätä, olen vain tytär..."

Nappasin nuken kainaloon ja noloissani mumisin jotain isän hakemisesta. Tulipahan annettua tosi aikuinen kuva itsestäni! Että täällä minä - Eve 28-v. - leikin ulkona nukella...

Että sellasta tällä kertaa :)