sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Joulusukat!


Joulusukat
perussukka omilla koristuksilla
Nalle punaisena, luonnonvalkoisena ja tummanharmaana
menekkiarvio: 2/3 kerää punaista, vain vähän valkoista ja harmaata
 silmukoita 56, puikot 2,5 (ekat 5 kerrosta), muuten 3
kantapää vahvennettu ristiin, kärjessä Nallen vyötteen mukainen kavennus


Vihdoin valmiit! Nyt on vihdoin korjattu nolo moka - jouluihmisellä on ensimmäiset omatekemät joulusukat.

Ensimmäisen sukan sain valmiiksi jo viime sunnuntaina, mutta sitten tulikin ihanainen siskoni muutaman yön vierailulle, enkä malttanut ottaa mitään kudinta esiin. Toinen sukka valmistui tänään.

Toisen sukan alun käsiala tuntui tiivistyneen ensimmäisestä, joten yritin olla kiristelemättä matkan varrella. No, arvatahan sen saattoi, toisesta sukasta tuli isompi. Miten onkaan niin vaikeaa saada aikaiseksi kahta saman kokoista kirjoneuletta! Onneksi kokoeroa ei lattianrajassa huomaa ;)

Kuviot syntyivät parin kokeilun jälkeen, piirtelin ensin ruutupaperille erilaisia kiemuroita, jotka sitten sukan edetessä järjestyivät raidoiksi. Olisin halunnut sydämiä enemmänkin, mutta ne keksin vasta varren valmistuttua. Ja osasinpas tehdä ne toiseen peilikuvana! :)

Kaikin puolin mukava projekti, onkin kivaa saada oma haave toteutettua onnistuneesti ja vielä itselle!